keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Vittorio Emanuelle II:n muistomerkki

Colosseumin ja kaikkien Forumeiden jälkeen saavuimme "Ihan samoilla hoodeilla olevalle" Piazza Venezialle. Siellä Vittorio Emanulle II:n muistomerkille, joka on toiselta nimeltään Altare della Patria eli Isänmaan alttari. Sen valmistumiseen on vierähtäny tovi jos toinen, nimittäin se on suunniteltu jo vuonna 1885 ja se vihittiin vuonna 1911, avattiin vuonna 1925 ja valmistui lopullisesti vuonna 1935. Monumentin suunnittelija (suunnittelukilpailun voittaja) kuoli 30 vuotta ennen monumentin valmistumista. Tämä 135 metriä pitkä ja 70 metriä korkea "teos" on shampanjan  valkoisesta marmorista tehty.

Saat kuvat isommiksi klikkaamalla :)


Vittorio Emanuelle II:lla oli komea oikea nimi: Vittorio Emanuele Maria Alberto Eugenio Ferdinando Tommaso. Tämä herra Vittorio eli 1800-luvulla ja nimitti itsensä yhdistyneen Italian ensimmäiseksi kuninkaaksi vuonna 1861. Ja hallitsi Italiaa kuolemaansa saakka 57-vuotiaaksi asti. Hänet on haudattu Pantheoniin ,josta postaus myöhemmin.

Monumentillä on keskiössä kullattu pronssinen ratsastajapatsas, ylisuuri kuten muistomerkki itse - patsas on 12 metrinen:

Vittorio Emanuelle II:n ratsastajapatsas
Monumentti on varsin kiistanalainen. Se tuhosi alleen ison osan Capitolin kukkulaa (keskiaikaisia palatseja ja kirkkoja tuhoutui ja joitain rakennuksia myös pilkottiin ja siirrettiin pois tämän alta.) Sitä pidetään liian isona, valkoisena ja mahtipontisena. Paikalliset kutsuvat tätä valkoista elefanttia "hääkakuksi", "tekohampaiksi", "englantilaiseksi keitoksi" ja "Vittorion kirjoituskoneeksi".  Joka tapauksessa se on yksi Rooman suurista maamerkeistä, joka vetää vuosittain noin 2 miljoonaa turistia  puoleensa.


Rakennuksen katolla on kaksi patsasta ratsastavasta jumalatar Victoriasta sotavaunuillaan, vasemman puoleinen symboloi yhtenäisyyttä, yhdistymistä ja oikeanpuoleinen vapautta. Ratsastajapatsaan kummallakin puolilla on patsassarjat, jotka symboloivat työtä ja isänmaallisuutta.


Lisäksi monumentissa on "Due Mari"suihkulähteet, patsaita, korinttilaisia pylväitä, majesteettisiä portaikkoja, upeita reliefejä ym. Rakennus on täynnä pieniä symbolisia yksityiskohtia, kuten voittoa symboloivia palmunlehviä, rauhaa symboloivia laakerinlehtiä/seppeleitä, voimaa symboloivia tammenlehviä, harmoniaa symboloivia oliivinlehviä ja uhrauksia symboloivia myrttejä.


Fountain of Adriatic sea
monumentin vasemmassa reunassa
Fountain of the Tyrrhean sea
monumentin oikeassa reunassa
Harmonia
Voima
Laki
Uhraus
Näitä oli kaksi uljasta vartijaa monumentin edustalla
Nimestä en tiedä, mutta upea oli


Rakennuksesta löytyy myös Italian yhdistymisen museo, jossa on runsaasti erilaisia näyttelyhuoneita. Emme käyneet museossa sisällä, joten ei siitä sen enempää.

Tämän patsaan bongasin
museon sisäänkäynniltä

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen kokonaisuuteen lisättiin Tuntemattoman sotilaan muistomerkki/hauta, jolla palaa Ikuinen tuli. Hautaa ja tulta vartioi aina kaksi sotilasta.

Tuntemattoman sotilaan muistomerkki
Ikuinen tuli Tuntemattoman sotilaan muistomerkillä
Rakennuksesta voi nauttia täysin maksutta ulkopuolelta, mutta museoon on ainakin kesäkaudella pääsymaksu. Samoin vuonna 2007 valmistunut lasihissi Quadrigas -kattoterassille on maksullinen. Sanotaan että kattoterassilta on parhaat näkymät Roomaan: "Rome from the Sky". Hissille pääse ilmeisesti rakennuksen vasemmalta, takapuolella olevan terassikahvion liepeiltä. Tosin en ole tästä lainkaan varma, koska en käynyt kummallakaan terassilla.

Kartalta katsottuna Piazza Venetsia, jolla tämä monumentti on, sijaitsee melkolailla keskellä Roomaa. Eli tätä et oikein voi missata, vaan löydät paikalle vahingossakin :)


3 kommenttia:

  1. Tästä tuli mieleeni kun muutama vuosi sitten kävin Roomassa. Kävelin jossain ja siellä tehtiin katutöitä. Kun kurkkasin katutyömonttuun oli sielläkin vaikka minkälaisia vanhoja pylväitä. Varmasti yksi niistä kaupungeista missä ei pysty kaivamaan yhtään ilman, että törmää johonkin tosi vanhaan ja historialliseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Ihme ettei kaikkia katepillareita ja kaivureita ole jo kielletty koko Roomassa =) Lapiotkin pannaan, kaivaa saa vain hammasharjalla ja rapsutustekniikalla =)

      Poista
  2. Unohdin mainita että rappusilla istuminen on kuulemma ankarasti kielletty. Arvatkaas kuka siellä istuskeli naama naurussa kuvattavana....

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!