Ihan Colosseumin vierestä on Forum Romanum eli Roman Forum (roomalainen tori), joka oli muinaisen Rooman sydän ja sielu. Se oli alunperin markkinapaikka, jonka ympärille koko kaupunki rakentui. Forumista muodostui poliittisen vallan keskus. Politiikan ohella siellä harjoitettiin prostituutiosta ja muusta kaupankäynnistä kaikkea mahdollista aina uskonnon harjoittamiseen ja oikeudenkäynteihinkin. Tosin uskallan hieman epäillä, kuinka oikeudenmukaista se oikeuden toiminta noina aikoina mahtoi olla!
Forum Romanumin käydessä ahtaaksi, rakennettiin Roomaan uusia forumeita (toreja) ja palatseja jne. Niinpä tämä alue ja lähiympäristö on oikea kivikasojen mekka! Vaikka olin etukäteen silmäillyt kuvia kohteista ja alueen laajuudesta, yllätyin silti siitä kuinka laajalla alueella näitä raunioita ja menneisen aikojen muistoja oikein oli.
Suosittelen! Ainakin hyviä kenkiä :)
Colosseumilta näkyy suoraan Forum Romaniumille, edessä punaruskea Maxentiuksen Basilika, jonka takana valkoinen kritisoitu Vittorio Emanuelle II:n muistomerkki tumminen patsaineen rakennuksen katolla |
Colosseumilta avautuva näköala Palatinus -kukkulalle, jolla naarassusi imetti Romulusta ja Remusta legendan mukaan. Sittemmin siellä asuivat keisarit ja korkea-arvoiset suvut |
Venuksen ja Rooman temppeliä ympäröivän periboloksen pylväitä. Pylväiden takana Santa Francesca Romanan kirkko |
Santa Francesca Romanan kirkko, rakennettu 800-luvulla. Pyhän Francescana pyhät jälkenjäännökset sijaitsevat kirkon kryptassa. |
Forum Romanum |
Forum Romanum |
Forum Romanum |
Castorin ja Polluxin temppeli eli Dioskuurien temppeli, jossa säilytettiin keisarinajalla valtion mittoja ja painoja =) Pylväät on 12 metriä pitkät, eivätkä ne näy kuvassa (kadulle) kokonaan |
Septimius Severuksen riemukaari pystytettiin vuonna 203 |
Jerusalemin valtauksen muistoksi pystytetty Tituksen riemunkaari, jonka läpi voitonparaateihin käytetty Via Sacra kulkee |
Forum Transitorium eli Forum Nervae oli forum, joka yhdisti Forum Romanumin ja Suburan. Forumin pituus oli 120 metriä ja leveys 40 metriä. |
Forum Trajanus viimeinen Rooman valtakunnan keisarillisista forumeista |
Nämä kaikki tämän postauksen kohteet löytyvät samalta alueelta, vierekkäin, rintarinnan ja maksutta! Toki moneen kohteeseen ja alueille olisi maksusta päässyt sisälle ja lähemmäksi, mutta pitkän viikonlopun reissussa tämä antiikkiähky riitti meille. Nähtävää ja koettavaa on Roomassa niin paljon, että kannattaa valikoida huolella kohteet oman mielenkiinnon mukaan.
Tässä aivan lähistöllä, matkan varrella, Via Imperialian varrella on upeita kahviloita ja lounaspaikkoja, mistä saa herkullisia salaatteja, pastoja, pizzoja, jäätelöä... you name it! Syömingeistä ilmiintyy jossain vaiheessa oma postaus, kunhan saadaan nää nähtävyydet "virtuaalikierreltyä" :) Pysyhän siis matkassa. Seuraavassa postauksessa taidetaan tarkastella Vittorio Emanuelle II:n muistomerkkiä.
Tässä aivan lähistöllä, matkan varrella, Via Imperialian varrella on upeita kahviloita ja lounaspaikkoja, mistä saa herkullisia salaatteja, pastoja, pizzoja, jäätelöä... you name it! Syömingeistä ilmiintyy jossain vaiheessa oma postaus, kunhan saadaan nää nähtävyydet "virtuaalikierreltyä" :) Pysyhän siis matkassa. Seuraavassa postauksessa taidetaan tarkastella Vittorio Emanuelle II:n muistomerkkiä.